Aikuisten Krav Magan kesätreenit jatkuvat elokuussa

25.5.2020

Harjoitukset ovat tiistaisin ja torstaisin klo 18.00-19.30. Kesäharjoitusajat jatkuvat tiistaihin 18.8. saakka, jonka jälkeen siirrymme syyskauden harjoitusaikoihin. Varsinainen syyskausi alkaa 1.9.2020.

Harjoitukset pidetään sään salliessa ulkona, joskus myös lievillä sadekeleillä. Varaathan mukaan tarpeen mukaan asianmukaisen sisä- ja ulkovaatetuksen.

Jos olet maksanut kevätkauden, kesäkauden harjoitusmaksu on 40 eur. 

Huomioithan myös turvallisuusohjeemme harjoituksiin osallistuessasi:

  • Riskiryhmiin kuuluvan ei tulisi osallistua harjoituksiin (huomioittehan myös samassa taloudessa asuvat riskiryhmäläiset). Kts. linkki
  • Harjoituksiin ei saa osallistua sairastuneena (pois jäädään matalalla kynnyksellä).
  • Harjoituksiin osallistuvat pitävät turvavälin koko harjoituksen ajan.
  • Harjoituksiin saavutaan puhtaissa varustuksissa harjoitusasu on valmiiksi puettuna eli pukuhuoneissa ei ole sopivaa kokoontua.
  • Kasvojen koskettelua on vältettävä harjoituksen aikana ja roiskuva hiki pyyhitään omaan puhtaaseen pyyhkeeseen.
  • Ennen ja harjoituksien jälkeen jokainen pesee kädet huolellisesti thl:n ohjeiden mukaan.
  • Myös käsidesiä on saatavilla joka harjoituksen aikana.
  • Kaikki harjoituksiin osallistuvat ovat velvollisia ilmoittamaan mahdollisesta korona virukseen sairastumisesta, jotta voidaan ryhtyä varo- ja puhdistustoimenpiteisiin.